sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Valkosipuli-timjamirisotto ja uunisienet


Vaikka hippikommuunimme ei hyväksykkään merenelävien syöntiä, niin me emme pelkästään tyytyneet katselemaan Sydney Fish Markettia. Sieltä tarttui mukaan myös pussillinen ostereita ja osterithan tunnetusti ovat lähes vegaanisia. Ainakin jos niitä tarkistelee eettisestä tai ympäristönsuojelullisesta näkökulmasta. Luonnontieteellisestä näkökulmasta ei ehkä niinkään, mutta onneksi hipit eivät yleensä loista sillä saralla.

Osterit tein alkuruuaksi kun juhlimme vaimoni kanssa meidän toista hääpäivää. Viime vuonnahan olimme Brasiliassa Sao Paolossa D.O.M. ravintolassa. Tänä vuonna ihan yhtä hulpeaan menoon ei enää ollut varaa, mutta varsin hyvät setit tuli väännettyä hippikommuunissammekin.


Osterit tein jo tutulla chili-limetti-korianterikastikkeella joten niistä nyt ei sen enempää. Pääruuaksi tein kämpästä löytyneestä Jamie Oliverin "The Return of the Naked Cheff" kirjasta valkosipuli-timjamirisoton ja siihen sivuun uunissa paistettuja sieniä. Juomana toimi Uudesta Seelannista napattu No. 1 Cuvee Number 8 samppanjarypäleistä ja -menetelmällä tehty loistava kuohuviini.

Vaikka Jamie onkin kirottu melko brittiläisellä naamalla ja hammaskalustolla, on hänet myös siunattu taidolla tehdä uskomattoman hyviä kotiruokakirjoja. Tämä oli yksi parhaista tekemistäni risotoista. Vaikka ohjeeseen tulee melko paljon valkosipulia, ei sitä kannata säikähtää sillä sen maku lempenee uunissa todella pehmeäksi. Samoin lisukesienet olivat aivan mahtavia ja toimivat varmasti myös liharuokien rinnalla.

Valkosipuli-timjamirisotto paahdettujen leivänmurujen ja manteleiden kera (kuudelle)

1 perus risottoresepti
2 kokonaista valkosipulia
1 pieni kourallinen tuoreita timjaminlehtiä
155 g kuorittuja manteleita kevyesti murskattuna tai paloiteltuna
2 kourallista karkeita tuoreita leivänmuruja
oliiviöljyä
2-3 rkl mascarponea

(Lisäksi
Uunisieniä timjamilla ja valkosipulilla)

Paahda valkosipuleita uunissa 230 asteessa 30 minuuttia, kunnes ne ovat pehmeitä. Erottele kynnet ja purista pehmeä sisus niistä talteen. Lisää valkosipuli ja timjami yhdessä vermutin tai viinin kanssa perusrisottoon. Tee risotto valmiiksi.

Paistinpannussa paahda manteleita ja leivänmuruja oliiviöljyssä kunnes ne ovat kultaisia ja rapeita. Mausta suolalla.

Tarjoa risotto päälle nostetun mascarponeklöntin kanssa ja ripottele päälle paahdetut mantelit ja leivänmurut.

Perus risotto (kuudelle)
1 litra kasvis-, kana- tai kalalientä
1 rkl oliiviöljyä
3 salottisipulia tai 2 keskikokoista sipulia, silputtuna hienoksi
2 valkosipulinkynttä, silputtuna hienoksi
1/2 sellerinvarsi, silputtuna hienoksi
400 g risottoriisiä
2 viinilasillista kuivaa valkoista vermuttia tai valkoviiniä
suolaa ja vasta jauhettua mustapippuria
70 g voita
115 g vastaraastettua parmesaania

Kuumenna liemi. Erillisessä kattilassa kuumenna oliiviöljy ja kuulota sipulia, valkosipulia ja selleriä noin 4 minuuttia. Kun kasvikset ovat pehmenneet lisää riisi ja nosta lämpötilaa.

Riisi alkaa nyt paistua joten hämmennä sitä jatkuvasti. Noin minuutin jälkeen se alkaa olla hiukan läpikuultavaa. Lisää viini ja jatka sekoittamista.

Kun viini on imeytynyt riisiin, lisää kauhallinen lientä ja hiukan suolaa. Vähemmä lämpöä ja anna riisin hautua hitaasti. Jatka hämmentämistä ja lisää aina lientä kun edeltävä on imeytynyt. Tarkista onko riisi sopivan kypsää. Sen pitäisi olla sopivan al denteä. Lisää myös tarvittaessa suolaa ja pippuria

Poista risotto liedeltä ja lisää voi ja parmesaani. Sekoita kevyesti, nosta kansi päälle ja anna makujen tasaantua 2-3 minuuttia. Tarjoa mahdollisimman pian.

Uunisienet timjamilla ja valkosipulilla (neljälle)
1 pieni kourallinen timjamia
ripaus kuivattua chiliä
2 valkosipulin kynttä kuorittuna ja siivutettuna
1 sitruunan mehu
6 lorausta oliiviöljyä
8 suurta herkkusientä
voinokare
suolaa ja pippuria

Lämmitä uuni 220 asteeseen. Murskaa timjami, chili ja osa valkosipulista morttelissa. Lisää sitruunanmehu ja oliiviöljy. Hiero öljyseos kaikkialle sieniin sormin tai pullasudilla. Käytä kaikki seoksesta.

Laita sienet uunivuokaan kanta ylöspäin ja tee niihin 2-3 viiltoa veitsellä. Laita jäljelle jääneet valkosipulin siivut viiltoihin. Ripottele voita siente päälle, mausta suolalla ja pippurilla. Paista uunissa 15-25 minuuttia, kunnes ne ovat pehmeitä, mehukkaita ja ovat ottaneet hiukan väriä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti